Dialogisuus on kaiken avain ja omalla toiminnalla saadaan muutosta aikaan!

 Minä olen työnohjaajana tavoitteellinen ja osallistuva. Ajattelen, että ongelmiin on yleensä ratkaisu ja ihmiset ovat itse kykeneviä ratkaisemaan ne. Työnohjaajana en ole ratkaisu ongelmiin vaan se henkilö, jonka kanssa voi pysähtyä miettimään asiaa ja sen ongelmallisuutta. Sekä auttaa pohtimaan ongelmanratkaisuun erilaisia vaihtoehtoja.

Käyttöteoriani ja toiminta-ajatukseni työnohjaajana:

Lähestyn dialogisuuden ja toimintamallien kautta työtä. Miten keskustellaan ja kommunikoidaan. Puhu suoraan, odota, kuuntele ja kunnioita (William Isaac). 

Työyhteisöissä tapahtuvan muutoksen keskellä on tärkeää ymmärtää oma työnkuva ja tehtävä. Muutos on aina muutos, vaikka se olisikin toivottu.

Miten saadaan aikaan muutosta. Muuta ensin omaa toimintaa ja ajattelua. Tällä voi olla vaikutus ympäristön toimintaan (Jan Koskinen).

Työskentelyni on prosessimaista ja tavoitteellista! Ongelmiin emme jää kiinni, vaan mietimme miten ongelma ratkaistaan, jolloin pääsemme eteenpäin kohti tavoitetta. Tilaa on välillä "puhaltaa" ajatukset ja tapahtumat jotka kuormittavat.

Olen tunnetyöskentelyn ammattilainen ja työnohjaukseeni sisältyy tunnetyöskentelyä,                jos se on tavoitteen mukaista.

Tunteet kuuluvat työhön ja työyhteisöön! Miten niiden kanssa tullaan toimeen ja millaiset tunnereaktiot ovat sallittuja? Me kaikki reagoimme erilailla tilanteisiin, sekä käsittelemme tunteita eri tavalla.

Palaute! Miten sitä voisi kehittää niin, että voisimme oppia työyhteisössä uudenlaisen palautekulttuurin. Sellaisen, jossa negatiiviset kokemukset vähenisivät ja positiiviset tunteet lisääntyisivät palautteesta.